Kylätoiminta ja -suunnittelu
Kyläsuunnitelma
Kyläsuunnitelma on kylän tahdonilmaus siitä, kuinka kylää tulisi kehittää. Kyläsuunnitelma toimii sekä kylän itsensä että muiden kehittämiseen osallistuvien tahojen työkaluna. Se on vahva dokumentti kunnan päättäjille ja virkamiehille siitä, mitkä ovat kylän yhdessä päätettyjä tavoitteita. Kyläsuunnitelma voi myös auttaa ulkopuolisen rahoituksen saamisessa.
Kyläsuunnitelma on hyvä laatia niin, että kaikki kylän toimijat, kuten vakituiset ja osa-aikaiset asukkaat sekä kylässä toimivat yhdistykset ja yritykset, voivat halutessaan osallistua suunnitelman laatimiseen. Kyläsuunnitelma ei saisi olla vain tietyn ryhmän, esim. yhden yksittäisen yhdistyksen mielipide asioista. Suunnitelmaa laadittaessa kannattaa käyttää osallistavia suunnittelumenetelmiä.
Suunnitelman olisi hyvä sisältää lyhyt kuvaus kylän historiasta ja nykytilasta. Suunnitelman painopisteen tulisi kuitenkin olla tulevaisuudessa: mitä tavoitteita kylälle asetetaan ja mitkä ovat ne konkreettiset toimenpiteet, jotka auttavat tavoitteiden saavuttamisessa.
Kyläkysely
Tietoa kylän nykyhetken tilanteesta ja toivotusta kehityksestä voidaan kerätä kyläkyselyllä. Kyselyssä kannattaa keskittyä sellaisen tiedon hankkimiseen, jota ei ole saatavilla valmiista tilastoista, joita löytyy esim. kunnilta ja Tilastokeskukselta. Kyselyn voi toteuttaa monella eri tavalla.
|